maanantai 22. helmikuuta 2016

Pedagogiikkaa työelämässä – määrästä ja laadusta


Työpaikalla tapahtuvan oppimisen tulevaisuuden laatu riippuu ratkaisevasti siitä, miten pedagogiikka kohtaa työelämän. Työpaikkojen tulisi siis oppimisen ympäristöinä olla sellaisia, jotka luovat mahdollisuuksia oppia ja oivaltaa ammattialan kannalta olennaisia asioita oppijalle mielekkäällä tavalla. Oppiminen on toiminnan ja ajattelun muutosta, ja nämä muutokset mielestäni aina lähtökohtaisesti laadullisia. Siis vaikka tavoitteet usein asetetaan määrälliseen muotoon (osaamispisteiden määrä, myynnin tulos, työpaikalla tapahtuvan oppimisen määrä), voidaan toimintaa kehittää vain kehittämällä laatua, tekemistä. Siis ”kuinka paljon” on toiminnassa - oppimisessa – käännettävä ensin muotoon ”miten ja miksi”.
Lähestyessämme työelämän ja pedagogiikan kohtaamista laadun näkökulmasta on kiinnostavaa pohtia, mitä pedagogiikka työpaikalla voi tarkoittaa. Työpaikalla tapahtuu -hankkeessa tähän laadun vaateeseen haetaan vastauksia mm. kehittämällä työpaikkaohjaajien koulutusta, joka onkin iloksemme saanut hankkeeseen mukaan lähtevissä yrityksissä varsin kiinnostuneen vastaanoton. Työpaikkaohjaajien koulutusta on järjestetty eri aloilla jo pitkään, ja hankkeessa katse on käännetty työpaikkaohjaajan perusosaamisen lisäksi ammatillisessa koulutuksessa tapahtuneisiin muutoksiin ja työelämäyhteistyön uusiin muotoihin. Tehokkuuden ja laadun suhteen haluamme puolestamme palvella työyhteisöjä muotoilemalla työpaikkaohjaajakoulutuksen toteutusta jopa yrityskohtaisesti, pohtien yhdessä milloin ja millaisina annoksina kokonaisuus voidaan toteuttaa työpaikan arkirytmiin sovitellen. Erityisen paljon kiinnostusta on herättänyt ns. jalkautettu toteutusmalli, jossa tulemme yritykseen kouluttamaan ohjaajia. Toisaalta joillakin työpaikoilla on jo paljon koulutettuja työpaikkaohjaajia, jolloin on tarpeen päivittää tietoja – myös tähän toiveeseen ja tarpeeseen haluamme vastata räätälöimällä sisältöä ja toteutusta.
Viime viikolla ilmestyi tuorein Ammattikasvatuksen aikakauskirja (4/2015), jonka teemana on mikäs muukaan kuin työpaikoilla tapahtuva oppiminen. Artikkelissa ”Työpaikalla tapahtuvaa oppimista ja ohjausta edistävät ja estävät tekijät" ¹ tarjoaa mielenkiintoisia näkökulmia oppimisen ja ohjaamisen laatukysymyksiin. Artikkelin pohjana olevaan tutkimukseen on koottu 17 kotimaisen ja kansainvälisen tutkimuksen anti ohjaukseen vaikuttavien tekijöiden selvittämiseksi. Esille nousevat niin työyhteisöön, ohjaussuhteeseen kuin koulutusohjelman rakentumiseen liittyvät tekijät. Pelkkä osallistuminen työpaikan toimintaan ei riitä laajan ammatillisen osaamisen kehittymiseen, vaan ohjaus ja vuorovaikutus nousevat keskiöön, mikä luonnollisesti vaatii myös opiskelijoilta sosiaalisia taitoja ja oma-aloitteisuutta ohjaustilanteissa sekä työyhteisön jäsenenä toimimisessa. Koulutusohjelman rakenteen tasolla korostuu puolestaan oppimisympäristöjen välinen yhteistyö, joka parhaillaan tukee teorian ja käytännön vuoropuhelua kokonaisvaltaisen ammatillisen kehittymisen tukena. ¹ Juuri tätä rakenteellista tasoa lähestymme hankkeen toiminnassa kehittäessämme työpaikalla tapahtuvan oppimisen toimintamallia yhdessä elinkeinoelämän toimijoiden kanssa.
Ja sinulle, hyvä työpaikkaohjaaja, vielä erityisen tärkeä nosto mainitsemastani artikkelista. Merkittävä osa oppimista tukevista tekijöistä liittyy ohjaajan ja ohjattavan ohjaussuhteeseen; sen vuorovaikutuksen laatuun, persoonien kohtaamiseen sekä ohjaajan ja oppijan sitoutumiseen. Myös ohjauksen ja arvioinnin menetelmillä on huomattava merkitys. ¹ Juuri siksi haluamme tarjota mahdollisimman monelle ohjaajalle mahdollisuuden koulutukseen.
Tehdään yhdessä laatua. Oppimisen ja ohjaamisen laatua, joka maksaa meille kaikille itsensä takaisin osaamisen laatuna. Ja määränä.

¹ Rintala, Heta; Mikkonen, Susanna; Pylväs, Laura; Nokelainen, Petri & Postareff, Liisa (2016) Työpaikalla tapahtuvaa oppimista ja ohjausta edistävät ja estävät tekijät. Ammattikasvatuksen aikakauskirja 4/2015, 9-21.


projektipäällikkö Maija Savolainen, Työpaikalla tapahtuu -hanke

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti