torstai 21. tammikuuta 2016

Sanoista tekoihin – tämä meillä kyllä osataan!


Otsikon mukaisesti on todettava, että opetushenkilöstömme on monella rintamalla tehnyt todella hienoa työtä työpaikalla tapahtuvan oppimisen käytäntöön viemiseksi. Samalla kun meitä pohdituttavat opettajan, opiskelijan ja työpaikkaohjaajien roolien muuttuminen, opetussuunnitelmiin ja muihin opetuksen raameja sääteleviin rakenteisiin liittyvät asiat sekä lukemattomat käytännön yksityiskohdat kuljetuksista ruokailuihin, on lähdetty toimimaan ja tekemään. Tämä kertoo paitsi opettajiemme vankasta osaamisesta ja hyvistä työelämäyhteyksistä, myös työpaikkojen ennakkoluulottomasta kiinnostuksesta kehittää kanssamme ammatillista koulutusta.
Merkittävä osa Työpaikalla tapahtuu -hankkeen kehittämistyötä ovat erilaiset opetuskokeilut, pilotit, joissa saamme kokemuksia erilaisista toteutuksista ja näiden haasteista sekä mahdollisuuksista. Suunnitteilla on mm. metallialan kolmen yrityksen ja kolmen opiskelijan kierto kevään aikana Suonenjoella, rakennusalan ensimmäisen vuoden opiskelijoiden työelämäjakso keväämmällä Varkaudessa ja sähköalan todella mielenkiintoinen koko ryhmän voimin toteutettava 4 viikon jakso yhdessä yrityksessä Toivalassa. Kevään uusi juttu on myös lähihoitajakoulutuksen osastoyhteistyö Kuopion kaupungin Harjulan sairaalan kanssa: keskiviikkoisin kahdeksan viikon ajan yhden vammaistyön ryhmän lähiopetus tapahtuu koulun sijasta osastolla. Tässä vain joitakin esimerkkejä mukavasti virinneistä yhteistyön muodoista.
Näitä ja monia muita uusia avauksia seuraamme suurella mielenkiinnolla ja olennaistahan kehittämistyössä ei ole vain se mitä tapahtuu, vaan se, mitä me näistä kokemuksista opimme. Alla olevassa kuvassa esiintyvät ensimmäisen hankepilottimme tähdet, Varkauden talotekniikan ykkösvuoden opiskelijat opettajansa Petteri Bomanin johdolla. Kuva on ”mitalikahveilta”, kolmen viikon jakso joulukuussa sujui koko ryhmältä hienosti, mistä on motivoituneiden opiskelijoiden lisäksi kiittäminen tinkimätöntä ennakkovalmistelua: jokaisen opiskelijan kanssa käytiin työpaikalla ennen jakson alkua sopimassa asiat ja perehtymässä työtehtäviin ja tavoitteet kirjattiin huolellisesti sopimuksiin. Erityisenä tavoitteena tuon kolmen viikon aikana oli oppia työelämätaitoja sekä työturvallisuutta ja nämä asiat puhuttivat myös kahveilla. Monilla tekniikan aloilla työpaikoille mennään perinteisesti oppimaan vasta kolmantena opiskeluvuonna, mutta tässä kokeilussa saatiin oikein hyviä kokemuksia ensimmäisen vuoden opiskelijoiden työelämäkasteesta. Intoa on nyt niin paljon, että seuraavaa kolmen viikon jaksoa suunnitellaan jo keväälle.



Kokeilussa saatiin myös näkökulmaa siihen, miten eri tavoin oppimista voidaan yrityksissä järjestää tilanteen mukaan: 22 opiskelijan joukko jalkaantui työpaikoille yksin, pareina tai ryhmässä suurimman ryhmän ollessa 9 opiskelijaa.
Kiitos hyvästä yhteistyöstä tärkeässä asiassa:
Amec Foster Wheeler Energia Oy
Efora Oy
Famifarm Oy
Högfors GST OY
Keski-Savon Vesi Oy
LVI-Dahl Oy
LVI-Tekniikka Rissanen Oy
PT Energia Poraus Oy
Rakennusliike A & K Pikkarainen Oy
Sakkyn kiinteistöhuolto

Kirjoittajat: Kehitysasiantuntija Anna Maija Kortelainen ja projektipäällikkö Maija Savolainen, Työpaikalla tapahtuu -hanke.